Kalevala: Kullervon tarina
Karjala 1100-luvulla. Kalervon ja Untamon välinen veljesviha johtaa kokonaisen kylän verilöylyyn. Ainoa eloonjäänyt on Kalervon poikalapsi Kullervo, jonka Untamo päättää kasvattaa omanaan. Varttuessaan Kullervon raaka voima ja kapinallinen luonne tekevät hänestä vaarallisen, ja kyläläiset haluavat päästä hänestä lopullisesti eroon.
Kullervo etsii koko elämänsä olemassaololleen ja taidoilleen tarkoitusta. Kun menneisyyden tapahtumat paljastuvat hänelle, on hänen kohtalonsa selvä. Koston tie johdattaa Kullervon kohtaamaan Untamon ja pakottamaan hänet tilille syntiensä kanssa.
Kullervon kohtalo on Kalevalan kuuluisimpia. Antti J. Jokisen ohjauksessa isän ja pojan tarina herää vahvasti eloon Pohjois-Karjalan jylhissä kansallismaisemissa. Kullervon roolissa nähdään Elias Salonen ja Untamona Jussi-palkittu Eero Aho.
Huutamisen taito
Anu tapaa vastaanotollaan säännöllisesti Heloisaa, joka aina rakastuessaan alkaa kärsiä julmista ja piinaavista pakkoajatuksista rakastettuaan kohtaan. Heloisan kieroutunut psyyke kiehtoo Anua tavalla, jota hän ei täysin ymmärrä – ammatillisesti ja henkilökohtaisesti. Mutta eräänä päivänä Heloisa lopettaa terapian yllättäen. Juhannusjuhlat ystäväpariskunnan kanssa keskeytyvät, kun Anun poika Antti saapuu paikalle uuden tyttöystävänsä kanssa – joka on Heloisa. Anu joutuu kohtaamaan omat rajansa sekä Heloisan terapiasuhteeseen liittyvät kipeät muistot, jotka paljastavat heidän välilleen syntyneen pakkomielteisen siteen, joka on vaarassa tuhota kaiken.
Täydelliset vieraat - Vänner med hemligheter
Seitsemän hyvää ystävystä kokoontuu illanviettoon. Idyllinen ilta saa yllättävän käänteen, kun arvaamaton seurapeli kääntää kaiken päälaelleen. Kun kaikkien pitää paljastaa puhelimiinsa saapuvat viestit ja puhelut, joutuvat ystävyys, rehellisyys ja valkoiset valheet koetukselle.
Kuinka hyvin he todella tuntevat toisensa - onko tosiaan niin, että kenelläkään ei ole mitään salaisuuksia?