Custom id
9
Visa i evenemangslista

Vuoden Närpiö-taiteilija Miia Berg

Datum
-
Plats
Taidehalli, Mittistan-talossa, Närpiöntie 16
Body

Se, että voi luoda jotain, olipa sitten kyse käsitöistä, taiteesta tai musiikista, saa minut hyvälle tuulelle! 

Olen pienestä asti tehnyt erilaisia käsitöitä. Mutta kaikkeen omaan luovaan tekemiseen tuli hyvin pitkä tauko opintojeni aikana (musiikkipedagogiikka ja hammastekniikka) ja vielä pitkän aikaa niiden jälkeenkin. Oikeastaan siihen asti, kunnes jäin työttömäksi hammastekniikan opettaja-työstäni (kun hammasteknikkojen koulutus lakkautettiin Helsingissä), enkä halunnut vain istua kotona työttömänä. Niinpä syksyllä 2017 aloitin metalliseppä-opinnot. 

Nuo opinnot antoivat kunnon potkun luovuuden herättämiselle uudelleen ja olen siitä todella kiitollinen! Tällä hetkellä työskentelen rakennusmateriaalien tutkimus- ja kehityslaboratoriossa. Joten taide ja musiikki harrastuksena toimivat hyvänä vastapainona työlle. 

Tänä keväänä halusin haastaa itseni maalaamalla muotokuvia. Pidin siitä kokeilusta ja ajattelen että voisin jatkaa sitä jossain muodossa tulevana talvenakin. En yleensä suunnittele etukäteen mitä aion tehdä, mutta ilmeisesti eläin- ja lintuaiheet kiehtoavat minua kun sellaisia motiiveja on niin usein teoksiini ilmestynyt. On niin paljon mitä haluan oppia! 

Ja luultavasti juuri se tekee taiteen tekemisestä niin virkistävää ja inspiroivaa! Se on sekä terapeuttista, meditatiivista että iloa tuovaa!

Vernissage 6.9 taidehallissa kello 14.00. Tervetuloa!

Ersättande bild
Kuva
Miia Berg
Kategori

Kesäuni

Datum
-
Plats
Taidehalli Mittistan-talossa
Body

Konsthall Mittistanissa voit nauttia Martina Uthardtin näyttelystä "Kesäuni" ajalla 9.6.–30.6.

Uthardt on taiteilija, joka on menestynyt paitsi Suomessa myös kansainvälisesti. Häntä edustaa "Insel Island Gallery" Yhdysvalloissa ja Kiinassa, missä hän on osallistunut useisiin näyttelyihin, muun muassa Venice Beachillä Los Angelesissa ja Googlen kampuksella Kaliforniassa.

Hän on mukana myös taidekirjoissa: Nordic Art Guide, European Art Guide ja World Art Guide.

Älä jätä tätä näyttelyä väliin!

Epost
martina.uthardt@hotmail.com
Ersättande bild
Kuva
Sommardröm
Kontaktperson
Martina Uthardt

Galleri Granlidens sommarutställning: Systerskap 6-13 juli 2025

Datum
-
-
-
-
-
-
-
-
Plats
Östra linjen 705, 64220 Yttermark
Body

Utställningen "Systerskap" kretsar kring systerskap och vill inspirera till en diskussion kring betydelsen av systerskap och kvinnliga förebilder och nätverk. Med hjälp av konst, litteratur och olika artefakter som hattar, hattaskar (Mona Klemets) och över 100 olika arabia-kaffekoppar (Sofia Klemets) gestaltar utställningen några aspekter av "systerskapet i det kvinnliga rummet" under 1900-talet fram till idag.

Adress
Östra linjen 705
Arrangör
Galleri Granliden
kategori id
9
Postkod
00000
PrisTyp

Free

Målgrupper
7